Musapajani

Saundaava äijämesta

Tässä vähän kuvaa ja tarinaa musastudiostani. Rakensin noin 15 vuotta sitten ulkorakennukseemme musiikkistudion ja kotiteatteritilat. Paljon tulee nyttemmin tehtyä tuvan puolella hajautettuna ja studiotila on osin muussakin käytössä. Voit muuten klikata kuvia suuremmaksi.

Näillä digivermeillä työstetään ja miksaillaan. DAW on Cubase 13 pro ja lisäksi  joukko muita plugareita ja härpäkkeitä tarpeen mukaan. Teen aika hybridisti sekä midiä että audiota, joten raidoille päätyy yleensä aika paljon tavaraa työstettäväksi. Vanhan liiton miehenä suosin luomua niin paljon kuin mahdollista.


Kiippareina Nord Electro 4D ja Yamaha PSR-3000 ja myös Yamaha Motif löytyy. Nämä ovat toki enempi keikkasoittimina, koska midiin kelpaa kätevästi vähempikin, kuten yläkuvan piskuinen Arturia Keystep.

Ihan oikea pianokin löytyy, joskus sitäkin tulee kokeiltua mikitettynä. Viritysta tosin jo nyt odottelee...



Percussiot yleensä Yamahan  digirummuilla  tai softalla / midikiipparilla 

Kitarat teen yleensä mikitettynä ja audiona.

Mikkeinä toimivat Rode NT1-A pari ja Shure SM58.



Yamahan AW1600 audiotyöasemaakin tulee joskus hyödynnettyä, vaikka parhaiten se sopii livetallennuksiinn (8 x mic-in) vaikka keikoilla ja treeneissä.

 Maailmalle lähteneen nuoremman
 tyttären kämpästä on nyttemmin tullut "musapesä",
 toistaiseksi ainakin.

Monitoreina mm. Genelec ja Sonos.
Kuulokkeina Sony MDR-7506 ja muita referenssinä.


Kävipä Riffi -lehtikin kerran kylässä (7/2008)